Songs From Northern Finland -demosessiot
Keskiviikko
06.08.03 Torstai 07.08.03 Pieni kankkusherätys joskus klo 12 aikoihin, mut fiilis hyvä kohta päästään alottaan äänitykset. Soitan Lappalaisen Mikolle ja pyydä treenikämppämme avainta lainaa jotta pääsimme äänittämään rumpuja. Mikko kertoo, että se ei ole nyt oikeen mahdollista, ihmettelen miksi, onko siellä jotain muita. Mikko kertoo, et joku on taas jättänyt maksamatta vuokran, ja minunhan vuoro se oli. Eli emme sitten lähedekkään äänittämään Gigantin tonteille. Soitan Dinolle ja kysyn voisimmeko mennä kunnantalolle äänittämään. Dino lupaa, mutta kertoo Bridgetin tulevan treenaan sinne josku klo 16-17 aikoihin. No päätämme kuitenkin lähteä sinne. Jos ehtisimme vähän testata rumpusoundeja ennen kuin Bridget tulee treenaan. Haemmen Dinolta avaimen Martista mutta ennen kunnikselle menoa on kuitenkin palaveri Lappalaisella, paikalla myös Söderström. Mikko ilmoittaa että kamat on haettava tänään pois, ja kun minä ja Kanttu olemme siinä joutilaita niin lähdemme mukaan roudausreisssulle. Minun onnekseni treeniksellä ei ollut ketää, koska muuten minun olisi pitänyt mennä sisään ja ilmoittaa että min’ä olen se jo jätti vuokrat maksamatta. Saatuamme kamat peräkärryyn Jaakko lupasi viedä kärryn heidän varastoon siksi aikaa että uusi treenis saadaan. Saavumme kunnikselle
ja onneksemmme Lappalaisen Maxtonet on paikallaan, peltivalikoima ei
ole paras mahdollinen mutta näillä on tultava
toimeen. Kanttu alkaa fiksaamaan rumpuja jotta ne olisivat hyvässä soittoasennossa.
Minä alan virittämään neliraituria ja mikkejä ständeihin.
Kaikki saadaan paikalleen, soudcheck alkaa. No bassarinmikki on ainut
mistä tulee signaali, ihmettelemme ja testailemme. Kaikka kanavat
toimii mutta AKG:t ei anna signaalia. Soitan Takalolle ja kyselen että mikäköhän
se maksaa. Vikaa ei tunnu löytyvän, sitten tajuamme että AKG:t
varmaan tarvii phantom-jännitteen ennen kuin toimivat. Penalle joka
istuu junassa ja linja pätkii, mutta sen verran selvää saan
että phantomia tarvitaan. Takalon neliraituristahan ei sellasta
löydy, no pitää soittaa Kosmisen Jorille joskos hän
osais auttaa. Jori kertoo et hänellä on sellanen mikseri jossa
phantom ja lupaa lainata sitä. Ei kun hakeen. Palaamme kunnantalolle
ja saamme uuden mikserin kautta signaalin raituriimme, jee. Kanttu alkaa
hakkaan rumpuja ja minä siirtelen mikkejä kohdalleen. Saamme
kuin saammekin ihan hyvän balanssin. Mietimme vielä miten saamme
klikin Kantun korviin. Laitammeko Brotherin rumpuraidan vai Kantun metronomin,
päädymme metronomiin. Klikki onnistuu vaivatta, mutta mites
Kanttu tietää et missä kohtaa biisiä mennään?
Minä otan kitaran käteen, soitan sitä ja auon suutani
niin että Kanttu tajuu mis mennään. Eka biisi on ”girl
on the beach” se menee muutamalla otolla klikin kaa sisään.
Kello alkaa olla jo niin palon että Bridget poikien pitäis
kohta tulla. Ajattellemme kuitenkin että vedetään viel
toinen helppo. Eli klikki kohalleen ja ”stay with me” biisin
rumpujen on aika tarttua discille. Saamme juuri biisin valmiiksi kun
Krappala ja Rinne pölähtävät paikalle. Lyömme
kamat kiinni ja soitamme Krappalalle ”girl on the beachia, Saku
sanoo et rumpukomppi kuulostaa ihan Fountains of Wayneltä. Bridget
alkaa treenaan, me vetäydymme Kantun kaa hetkeksi mun kämpille
syömään. Nyt meillä on aikaa syömässä,
käydä Etujätissä ja varata illan Saxonit. Ruoaksi
valitsemme pinaattikeiton, alkaa pakki olla aika heikkona kun tuota alkkohoolia
on juotu jo tiistaista asti, Kanttu maanantaista. Perjantai 08.08.03 Kankkusherätys joskus klo 12 aikoihin, kello oli herättämässä klo
10 mutta eipä parivaljakko saanut päitään viel sillon
ylös. Kaffeeta ja aamupalaa syödessämme suunnittelemme
kuinka soitamme basson suoraan linjaan. Biisi kerrallaan Kanttu soittelee
bassoa sisään. Välillä se kysäisee minulta et
kumpi on parempi ”paa pa pap paa” vai ihan suoraan. Bassojen
soitossa ei Kantulla kauaa mene. Äänitysten välissä soittelen
Jorille joskos sillä meille hitusen aikaa. Nimittäin neliraiturin
raidat ovat nyt täynnä ja on aika siirtää tietokoneelle.
Jorille passaa joskus klo 16.30 aikoihin, huomaamme että miellä on
just aikaa syödä ennen kuin Jori on himas. Päädymme
pinaattikeittoon koska mahaa vähän aristaa ja kannanmunia ja
karjalanpiirkoita on vielä eilisetä jäljellä. Eli
Ruokavarastoon ostoksille, mutta Saxonit ovatkin siel 99 senttiä ja
sekös meitä pikkasen harmittaakin.
Viime yönä oli jotain ihme säätöö, mie
jäin viel baariin ko Kanttu lähti, annoin sille avaimen. Ei
meillä mitään riitaa ollu, ”perheellinen” vaan
halus aikasemmin nukkuun. No kun tuun niin sielähän se kalsareillaa
puhelimeen höpöttää, eikä näytä järin
ilahtuneelta, mutta se olkoon toinen tarina. Muuten nukuimme koko sessioiden
ajan samaassa parisängyssä, tein viime viikolla inhetero testi,
olin 48% inhetero. Turussa 25.09.2003 Huuki
Ens viikolla alkaa syysloma, sittenhän minulla on viikko aikaa laulaa lead laulut biiseihin. Kaverini TuomasE on lähdössä juuri tuolla viikolla lomailemaan Turkkiin, ja minähän pummin mieheltä eetä saisin käydä hänen kotonaan äänittään laulut. Tuomas lupautuu antamaan avaimen ja tilat käyttöön. No lomalla kun ollaan vietän suurimman osan lomasta Hesassa. Viimein tiisatai iltana alan järjestelemään asoita. Soitan Jorille ja pummin mikin lainaa ja kaikki on keskiviikko aamuksi valmiina. Aamulla haen Jorilta mikin ja laahustan Tuomaksen asunnolle. Virittelen kamat pystyyn teen soundcheckin ja alan laulamaan. Biisien järjestys on muuten muotoutunut aakkosjärjestykseen, siksi että tietokoneella polstettaessa ne menee aakkosjärjestykseen. Nooh sitten huomaan, että sanat mitkä ovat mukanani ovat ne joita ei ole tarkistettu eikä korjattu. En jaksa lähteä hakemaan himasta oikeita, eli eikun muistelemaan et mites ne menikään. Jotain muistan jotain en, suurimpaa osaa en. Eli ekana ”around” ja sit muut perään. Otan biiseistä kokonaisia leadlaulu ottoja aina kolme. Lauleskelen kaikki biisit sit loppuun ilman ihmeelisempiä ongelmia. Sitten vuoroon tulee kolme vanhaa biisiä ”my girl, Miranda ja nimeämätön, joiden pohjat on äänitetty Kaustisella kesällä 2003. Sillon numiskoja väänetli J. Savela ja rummut on Ranen soittamat. Versiot biiseistä on miksaamattomia, tai sen verran balanssia katottu et ihan hyvältä ne kuulostaa. Niin sitten alan ihmetellä että miten saa siirrettyä biisit konelle. Ihmettelen tunnin verran ja hermot menee, soitan Jorin paikalle. No Jori tulee mielellään koska se jo aamulla puhui että ois kiva nähä Tuomaksen studiokamat. Jori saapuu paikalle ja huomaa heti ekaks, ”Huuki sul on mikki väärin päin”. Niinpä tietty! Jori unohti sanoo et laula sille puolen mikkiä mis on merkkinä pallo. No sitte meidän Phil Spector kertoo viel miten siirrän biisit koneelle. Onneks kutsuin miehen paikalle, vaikka se pani heti kaikki uusiks.Sit laulua testataan ja uutta ja vanhaa soundia aletaan vertaan. No onhan se selvää että kun on mikki oikeinpäin niin soundi on parempi. Vanhoissa pystyi kuulemaan tilan paremmin, no ei auta, kaikki alusta. Jori lähtee ja minä jään lauleleen biisit uudestaan. Aikaa kuluu mutta ihme kuitenkin saan biisit laulettua. Osaan kokeilen jopa stemmojakin ja joitain stemmoja jäi lopullisiinkin versioihin esim. vaikka ”stay with me”. Sit alan panoroimaan lauluja, että niistä saisi jotain tolkkua. Jokaisessa biisissä on tupla leadlaulu, soundi on ihan kiva mutta yhtään tuplalaulua ei varmaan tulla lopullisissä versioissa käyttämään. Ja heh, ei yhtään muutakaan mun tuolla reissulla laulamaani lead laulua. Kun nimittäin kävin näyttämässä Lappalaiselle tekstejä niin moni juttu meni uusik. Ois pitä uskoo jo heti aluks et mun muisti ei riitä, eikä englannin taito riitä siihen että tekstit ois oiken. Tiedossa uudet sessiot ja Kanttu paikalle. Turussa 19.11.2003, Huuki
Sovin sitten Tuomas E:n kanssa, että tullaan viikonlopuks äänittään sen kämpille lauluja. Studion vuokra oli meno-paluu junalipun hinta Hesaan, ihan käypä. No jossain vaiheessa olimme kuitenkin luvannut Lappaisen Mikolle että menemme soittamaan Flavour of the month klubille akustisesti. Kantun tyttöystävä Katariina oli messissä ja saimme idean että hän soittaa kanssamme keikalla. Unohdimme laulusessiot perjantailta ja aloimme treenata biisejä. Katariina sai ”käskyn” soittaa melodicaa ”Lost Love” biisissä ja legendaarisia Brother urkuja ”Melody 1#” biisissä. Treenasimme biisit muutamaan otteeseen ja sitten Torreen. Keikka meni ihan mainiosti, joimme muutamat oluet ja varmaan Dynkyn kautta himaan levähtään seuraavaa päivää varten. Herätys aamulla klo 11 aikoihin. Soitan Jorille ja pyydän mikkiä lainaa. Suunnistamme Kantun kassa Kommuuniin, haemme mikin, popfiltterin ja sitten vielä kamojen roudaus Torresta. Matkalla Tuomaksen luo muuten törmäsimme suomen seksikkäimpään basistiin eli the Sugarrushin Comaan. Ja sehän tässä jai mainitsematta että juuri tuon ko. orkesterin kanssa soitimme Pikku-Torressa. No alkoi sitten tulla nälkä ja haimme lähi Sivasta jotain evästä ja sitten äänittämään. Biisien pohjat ja lead lauluja oli valmiina Tuomaksen koneella koska olinhan niitä sinne käynyt turhaan jo lauleskelemassa. No nyt oli tekstit tarkistettu ja toinen laulajakin vielä paikalla. Äänitykseen käytimme Logic Audiota ja mikkinä oli Tuomaksen Rhoden putkimikki, mis on kyl upia soundi ja se näyttää komialta.En enää muista millä biisillä aloitettiin mutta ”around” tai ”girl on the beach” se tais olla. Mitähän sitä niistä lauluista kertois, no eikai sitä muuta ko vedettiin biisejä. Aikalailla biisi kerrallaan loppuun, eli ekaks lead sitte stemmaa. Aroundiin keksittiin se aah aah pätkä ja I don’t know why I hate Christmasiin oli pakko vetää se “Silent night, holy night”. Sit girl on the beahissa ja My girlissä on varmaan kahdeksan raitaa laulua yhteensä. Niin ja minä soitin tamburiinia stay with me biisiin ja sen biisin laulu taustoja jopa jätetiin, eli en ihan turhaa yksin käynyt lauleskelemassa. Vedettiin sit biisejä iltaan asti, ja taidettiin saada kaikki valmiiksikin. Kyllä ääni oli aika sökonä sen maratonin jälkeen. Kävi siinä hommassa sitten niinkin että kyllähän sitä oluttakin piti hakea. Mutta eipä sitä oikeen jaksanut. Tehtiin siinä sitten jonkinlaisia linjamiksauksia ja ihasteltii aikaan saamisiamme.
Tämä onkin sitten oma tarinansa. Eli meikaläinen hommas
Locig Audion ja eiku aloin kokeileen. Pikku hiljaa sitä alkoi ymmärtämään
enempi ja enempi. Mutta kyllä EQ:n ja kompuroiden käyttö oli
melekosta, no tsulupohjalta vaan kokeilin että mitä mistäkin
nappulasta tapahtuu. Ja sitten kun soundi mielytti korvaani niin siinä se
oli. |